maanantai 17. marraskuuta 2014

FRIENDFUL WEEKEND

Vapaa viikonloppu, ihana ystävä kylässä, hyvää ruokaa ja rentoilua, täydellistä juuri tähän väliin. Ei oltu nähty taas hetkeen, niin ajateltiin että ihan mukava vain olla ja mennä fiiliksen mukaan, eikä sen kummemmin mitään viikonlopulle suunniteltu. Paljon me kerettiinkin, käytiin lenkillä, kokkailtiin, käytiin katsomassa jääkiekkoa ja pari leffaakin tuli katsottua. Ehdittiin myös ottaa kuvia siitä villakangastakista joka minulla on ollut työn alla, nyt se nimittäin on valmis, jee! Siitä myöhemmin blogissa :)






Oli pakko testata mitä kaikki hehkuttaa lehtikaalisipseistä. No olihan se ihan sipsimäisiä, tosin "hieman" helpommin murenevat dipatessa. En ole varma oliko ne liian pitkään uunissa, vai kuuluuko niiden olla noin murenevia. Taisin lorauttaa liikaa sitruunan mehua joukkoon, olivat nimittäin aika kirpsakoita. Mausteetkin melko epätasaisesti levittynyt niin jokainen sipsi maistui aina vähän erilaiselta, heh. Ei siis ihan nappi suoritus tällä kertaa.

En tiedä tuleeko uudestaan kokeiltua, seuraavana yönä vatsa oli nimittäin todella kipeä, aiemminkin lehtikaalia käytettyäni vatsani on tullut todella kipeäksi, en tiedä mikä siinä on. Onkohan muillakin ollut samaa ongelmaa?


Ystäväni teki aivan mielettömän maukasta bataatti-porkkanamuusia, tai pikemminkin pyreetä, niin silkkistä ja pehmeää se oli. Helppoa ja hyvää, taidan huomenna kokeilla itse tehdä tuota iltaruualle.




Katsottiin perjantaina leffa nimeltä Saving Mr.Banks, elämänkertaelokuva, joka kertoo Maija Poppasen tuotannosta, ja sen oikeasta alkuperästä. Oli todella hyvä ja mielenkiintoinen, suosittelen katsomaan jos ette vielä ole nähnyt sitä. Taidanpa joku päivä katsoa myös Maija Poppasen kun sen katsomisesta on jo useampi vuosi aikaa.

Oli ihana vain olla, ei mitään yömyöhään valvomisia, ilman seuraavan päivän oloja tai turhaa väsymystä. Nauttia ulkoilmasta ja ystävän seurasta. Asun useamman ystäväni kanssa eri kaupungissa ja ikävä on välillä kova, siksi juuri tälläiset viikonloppuvierailut on mulle tosi tärkeitä. On ihanaa saada ystäviä meille kylään, tai sitten itse lähteä moikkaamaan heitä muualle. Valitettavan harvoin tulee nähtyä, mutta onneksi on puhelimet ja junat/bussit kulkee :) 

-Saara






1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Parasta! Ihanat smoothie kuvat! ;) -M