TREKKING IN POSTCARD Day 1 - Nyapul to Ulleri

Ensimmäisen päivän kävely korkeuteen 1960 m.

Vihdoin olen ehtinyt käymään kuvia läpi trekkaukseltamme. Tosin ensimmäisen päivän kuvia ei niin paljon ole sillä suuri osa niistä on kadonnut johonkin kuin tuhka tuuleen. Harmittaa ihan hirveän paljon, mutta ne on vaan kuvia, hienot kokemukset ei ole kadonnut mihinkään! :)

Trekkauksemme tosiaan alkoi Pokharasta, kuten täällä jo aikaisemmin kerroinkin. Emme kuitenkaan kävelemään Pokharasta lähdetty, vaan menimme pienellä tila-autolla mutkaista ja pomppuista tietä pitkin Nyapul:iin, josta vaihdoimme Apostolin kyytiin. Tämä Nyapul oli ihana pieni kylä vuorien juurella. Ensimmäinen pienempi kylä meidän matkallamme, lämmin oli tunnelma ja paljon saatiin tervehdyksiä vastaan. Ylitimme täällä suurehkon sillan Birethantiin jossa meidän trekkauspassimme  tarkistettiin. Nämä passit ovat pakollisia jos Nepalissa haluaa vuorille lähteä. Passeihin liitetään kuvat muiden henkilötietojen lisäksi. Me saimme passimme vierastalomme kautta, jossa ystävällinen henkilökunta auttoi niiden hankinnassa. Passit maksavat muutaman kymmenen euron, mutta jos unohdat ne hankkia, peritään sinulta suurempi summa juurikin täällä Birethantin "tullillta". Nämä ovat tärkeitä asiakirjoja ja näin varmistutaan siitä keitä ja kuinka monia turisteja Himalayalla vaeltaa. 

Kun lähdimme trekkaamaan oli ilma mitä kaunein! Aurinko paistoi ja oli lämmin. Alkuun matka ei tuntunut niin rankalta, katselimme kauniita maalaismaisemia, vieressä virtaavaa jokea ja välillä menimme vähän jyrkempiä mäkiä ylöspäin. Rankkojahan ne ensimmäisetkin mäet olivat, mutta nyt kun miettii niin ei yhtään niin rankkoja kuin tuona päivänä saimme vielä kokea. Näimme korkealla Nepalilaisittain mäen huipun, Suomalaisittain vuoren huipun, jonne meidän olisi tämän päivän aikana tarkoitus vaeltaa, huh, totuus iski kovaan, tuo alkuhan oli ihan iisi.

Pikkuhiljaa polku alkoi jyrkentyä ja rappusia alkoi olemaan paljon. Ja jos olette joskus ollut vaeltamassa tuolla meidän Suomen huipuilla Lapissa, tiedätte että kun kävelette tunturin päälle sen huippu siirtyy kokoajan kauemmas? Niin kävi myös nyt. Takareidet ja pakarat tulessa kiipesimme hitain ja varmin askelin yksi rappu kerrallaan kohti tavoitettamme. Matkan varrella oli todella sympaattisia pieniä kyliä joissa näki ihmisten hoitavan arkeaan ja lasten leikkivän keskenään, välillä todella vaarallisenkin näköisillä paikoilla. Nämä näkymät piristivät matkaamme ja saimme välillä myös tekosyyn hetkeksi seisahtaa ;) Taukoja tietenkin välillä pidimme, pakko oli välillä hörpätä vettä sekä istua ja syödä, muuten ei patterit olisi pitkälle kestäneet.

Tämä ihana pikku tyttö piristi matkaamme.

Pojilla oli pieni "jalkapallokenttä" rinteessä.

Tuolla vuorilla näkee ihan käsittämättömiä sherpoja joiden kunto on jotain mitä en ennen ole nähnyt. Jotkut turistit palkkaavat sherpoja kantamaan heidän rinkkojaan, ja jos tekee pidemmän reissun ja korkeammalle niin tavaraahan on rutkasti. Sherpat kulkevat tasaista vauhtia eivätkä pysähdy usein, se on heidän "salaisuutensa", rautaisen kunnon lisäksi siis. Tämä oli meillekin vinkiksi annettu, mutta helpommin sanottu kun tehty. Vaikka meillä oli mukanamme alle viiden kilon reput ei askeleemme olleet kevyet ja reppu tuntui välillä painavan 50 kiloa. Hatun nosto siis näille sherpoille!

Annapurna south.

Ensimmäinen päivämme oli melkein kokonaan pelkkää ylämäkeä ja rappuja, monen monia rappuja, pakarat kiittää. Kun pääsimme majapaikkaamme, emme olisi voineet olla iloisempia. Täydellinen paikka ja mitkä maisemat, vau! Kuppi kahvia ja lämmin suihku, mitään muuta en sillä hetkellä voinut toivoa. Majatalossa oli pieni ruokailuhuone jossa kamina lämmitti ihanasti. Ensimmäinen päivä oli onnistunut, vaikka se olikin todella rankka monin eri tavoin niin nyt sai olla itsestään ylpeä. Maittavan ruuan ja kuuman khukuri-rommin jälkeen olikin aika mennä unille, huudeltiin vielä toisillemme viereisiin huoneisiin hyvät yöt (seinät paperia, kirjaimmellisesti) ja siinä meni noin viisi minuuttia niin uni tuli jo. ZzzzZZzz.

Palaan asiaan!

-Saara